Ohjelmisto
|
SVENGAAVAA LOHJAN TEATTERIN ESITYSKAUTTA 2011-2012
Uskoa sopii, että kaikella on tässä elämässä tarkoituksensa. Ihmisten kohtaamisilla, sanoilla ja teoilla. Joskus kuitenkin vasta vuosien kuluttua ymmärrämme asioitten todellisen merkityksen, kuten kävi minulle nytkin uutta ohjelmistoa mietittäessä. Nuoruusvuosinani nimittäin seurustelin jazz-kitaristin kanssa, ja siinä ihastuksen huumassa tuli opeteltua kaikki ihanat jazz-standardit. Koskaan en niitä kuitenkaan päässyt esittämään. Luin Muukalaisia yössä nimisen musikaalitekstin jo muutamia vuosia sitten ja erityisesti ihastuin siinä kuultavaan Frank Sinatran musiikkiin, ja mietin saisimmeko sen sopimaan ohjelmistoon. Kun näytelmän kirjoittaja tarjosi lyhyempää versiota samaisesta elokuvamaailmaan sijoittuvasta musikaalista, tartuin heti kiinni tilaisuuteen ja niinpä Lohjan Teatterissa svengaillaan tänä syksynä Sinatran tahtiin musikaalissa Ava ja Frank. Roolivalinnat osuivat kohdilleen, kun Frankin haastavaan rooliin saimme muusikko Janne Virtasen, joka on jo aikaisemmin nähty valloittamassa yleisöä musikaaleissamme. Viettelijätär Ava Gardnerin rooliin putkahti Nummelalainen opettaja Minna Kolehmainen. Hänen siskokseen saimme tutun Country -rock muusikon Ulla Hillebrandtin, Nancy Sinatraksi ammattinäyttelijä Sari Rautakosken ja lisäksi monta muuta uutta ja vanhaa teatterikasvoa. Sokeriksi kupin pohjalle kiinnitimme kapellimestariksi superammattilaisen Jari Kannisen ja koreografiksi ammattitanssija Laura Hannuksen. Mahtavat ja verevät musikaalieväät ovat kasassa. Neljähenkinen Stardust – orkesteri pitää huolen siitä, että tunnelma on katossa syyskauden esityksissä. Ja ah, niin ihana Sinatran musiikki! Musiikkilinjalla jatkamme myös vuoden alussa, jolloin Cover - musailtamme räjähtävät käyntiin. On hienoa viettää ilta tuttujen Suomi - rockin sävelien parissa, varsinkin kun mukaan saamme vierailevia tähtiä eri aloilta. Mukana tähtien lisäksi jokaisessa konsertissa tuttuja laulajia Lohjan Teatterista. Tämän juonellisen konsertin emännöi Lohjan Teatterin näyttelijäkonkari Marja Koski ja mukana on Juha Lembergin luotsaama bändi. Vierailevat tähtiartistit julkistetaan myöhemmin. Keväällä palaamme isolle näyttämölle hurmaavalla klassikkosadulla Pinokkio. Tuo hulvattoman hauska ja rehevä satu tuo näyttämölle oikeaa sadun taikaa, tansseja ja näyttävät puvut ja lavastuksen. Ja kun vielä Pinokkion rooliin saatiin Ronja Ryövärin tyttärestä tuttu Jani Meling, näytelmävalinta oli äärimmäisen helppo. Luvassa on hassunhauskaa sanailua, jänniä tilanteita ja hellyttäviäkin kohtauksia. Tämän satuklassikon parissa viihtyvät hyvin niin lapset kuin aikuisetkin. Kulttuurin tervehdyttävää merkitystä ei pidä väheksyä. Tutkimusten mukaan tasapainoisempia ja onnellisempia ovat ihmiset, jotka käyttävät kulttuuripalveluja säännöllisesti. Vaikka kollektiivinen kokemus yleisössä ei poistakaan ongelmia sinänsä, se antaa perspektiiviä asioihin ja edes hetkeksi unohtuu ympäröivän maailman pahuus. Teatteriharrastus itsessään opettaa sosiaalisuutta, antaa tunteen siitä, että kuuluu johonkin yhteisöön ja opettaa nuorille ihmisille kurinalaisuutta hyvässä hengessä. Kulttuuriharrastusten tukeminen on erityisen tärkeää tässä ajassa, jossa eristyneisyys ja yksinäisyys tuottavat hirmutekoja, kuten Norjassa tapahtui. Näyttämöllä olet myös läsnä siinä ajassa ja paikassa, yleisön ympäröimänä. Elämässä kiinni. Nauttikaahan Lohjan Teatterin tarjonnasta, uutta kesäteatteripaikkaa odotellessa! johtaja-ohjaaja Sari Niinikoski |
